Syntymäsokea säveltää elokuvallisesti
Timo Kuoppala
21.5.2025

Monille jo tuttu Kaiunsäde-yhtye julkaisee ensimmäisen kokonaan yhtyeen omaa musiikkia soivan albumin nimeltään Taival 4.6. Albumilta julkaistiin YouTubessa 21.5. ensimmäinen single-julkaisu, Joose Ojalan sävellys ”Suojasäässä”. Sen voi kuunnella täältä.
Harmonikansoittaja Joose Ojala on säveltänyt suurimman osan levyn musiikista. Hän luonnehtii levyn tarjoavan monipolvista, elokuvallista ja genrerajoista vapaata musiikkia, joka on riemukkaan melodista ja ripauksen pateettistakin. Albumin sävellyksistä vastaa Ojalan lisäksi Helena Taskila, jonka soitin on Suomessa harvemmin kuultava panhuilu.
”Säveltäminen liittyy usein liikkeeseen, joko konkreettiseen matkantekoon tai tunteiden ja elämän tasolla tapahtuvaan siirtymään. Melodiat toimivat ääniraitana näille siirtymille ja musiikki pyrkii välittämään universaaleja tunnetiloja, jotka ovat ymmärrettäviä kaikille kieleen tai kansallisuuteen katsomatta. Instrumentaalimusiikin vahvuus on sen kyky viedä kuulija matkalle omien kokemusten ja muistojen kautta.” Ojala kertoo
”Säveltäjien näkövammaisuus tuo musiikkiin kiinnostavan näkökulman, sillä suurin osa ihmisten aistihavainnoista ja kokemuksista perustuu näköaistiin. Kaiunsäteen musiikkia on luonnehdittu elokuvalliseksi ja se maalaa visuaalisia mielikuvia kuulijoiden mieliin. Vammaisuus nähdään usein virheellisesti heikkoutena, mutta musiikki tarjoaa väylän, jossa vammaisuus ei rajoita tunneyhteyttä. Näkövammaisten säveltäjien ja esittäjien kautta syntyvä universaali kokemusmaailma osoittaa, että vammaisten ja vammattomien välinen raja on keinotekoinen.”
Kaiunsäteen kokoonpano
⚫ Joose Ojala: harmonikka, accordina ja sävellys
⚫ Helena Taskila: panhuilu ja sävellys
⚫ Saija Hostikka: kontrabasso
⚫ Tuukka Ojala: piano
Hanketta on rahoittanut Koneen Säätiö.
Kaiunsäteen levynjulkaisukiertue
📍 4.6. Bistro Vilja (Hatanpään valtatie 40 33900 Tampere). Showtime klo 19.
📍 5.6. Tapanilan kirjasto (Hiidenkiventie 21 00730 Helsinki). Showtime klo 18.30.
📍 10.8. Vapaan taiteen tila (Tila sijaitsee Katri Valan Puiston väestönsuojassa, Helsingin Sörnäisissä, osoitetta Vilhonvuorenkuja 16 vastapäätä). Showtime klo 19.
📍 12.8. Etno-Espa-festivaali (Espan lava, Eteläesplanadi 1, Helsinki). Showtime klo 17.15.
📍 30.8. Ruiskumestarin talon pihasoittoa (Helsingin kaupunginmuseo, Ruiskumestarin talo
Kristianinkatu 12, 00170 Helsinki)