Yksin mökkeily metsän keskellä on jännittävää ja antoisaa
Minna Mononen
23.5.2026
Tutun mökkitien mäet ja mutkat, rentoutuminen puusaunan lempeissä löylyissä, raikas järvivesi ja grillin huumaava tuoksu ovat olleet yksi kesieni tärkeimpiä kohokohtia jo aivan pienestä pitäen. Olemme viettäneet aikaa perheeni kesken mökillämme Itä-Suomessa paljon, jolloin sekä paikan ympäristö että erilaiset mökkielämään kuuluvat askareet ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi, vaikken silloin vielä haastavimmilta tuntuneisiin puuhiin, kuten saunan lämmitykseen tai grilliruuan valmistukseen juuri itse ole puiden kantamista tai grilliherkuista nauttimista kummemmin aiemmin osallistunutkaan. Olen kuitenkin aina nauttinut mökkeilystä kovasti ja usein kevään tullen alkanut jo laskea viikkoja ja päiviä ensimmäiseen mökkireissuun. Ilman mökkireissuja ei kesä ole oikea kesä.
Pitkä tauko mökkeilystä ei sammuttanut kaipausta mökkielämään
Niin vain kuitenkin myöhemmin, teinivuosien jälkeen saapui yllättäen useamman vuoden mittainen ajanjakso, jolloin mökille ei ollutkaan enää mahdollisuutta lähteä. Tuli kesä toisensa perään kun huomasin syksyn tullen viettäneeni jälleen kerran yhden kokonaisen kaupunkikesän lisää. Isäni kuoltua ja monien asioiden muutoinkin muututtua uusiin suuntiin oli pakko kehitellä kesien ajanvietteeksi uusia aktiviteetteja. Mikään ei kuitenkaan koskaan korvannut mökkielämää ja joka kerta noina vuosina kesän lipuessa eteenpäin tunsin kaipausta tuttuun ja turvalliseen kesäpaikkaamme.
Sisäinen palo pakotti ratkaisemaan käytännön haasteet
Noin seitsemän vuotta sitten kevään tullen lopulta päätin, että kaupunkikesät saavat nyt riittää ja mökille on jälleen yksinkertaisesti päästävä keinolla millä hyvänsä. Isäni kuoleman jälkeen mökki jäi kokonaan minulle, ja se oli ollut useamman vuoden tyhjillään. Pihan raivausta ja sisätilojen suursiivousta lukuunottamatta mökki oli kuitenkin täysin asumiskelpoinen ja siltä osin sinne olisi helppo palata. Muu perheeni ei ollut enää halukas jatkamaan vanhaa tuttua kesänviettoa mökillä, eikä ystävissäni vielä tuolloin ollut juurikaan innokkaita mökkielämän viettäjiä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi haastaa itseni, kerätä kaikki olemassa oleva rohkeus kasaan ja lähteä matkaan yksin. Koko ajatus tuntui todella epävarmalta, jopa pelottavalta. Enhän osaisi käyttää siellä grilliä, saunan lämmityksestä nyt puhumattakaan. Kiukaasta saisin taatusti leviämään sellaisen mittaluokan tulipalon että sen mukana menisi koko mökki ja vähintään puolet pihastakin. Mutta pärjäisinkö ilman saunaa? Voisihan laiturin päästä pulahtaa uimaan löylyittäkin. Ja mikrossa lämmitetty valmisruoka pitäisi kyllä nälän loitolla muutaman päivän mainiosti. Millaista mökkielämää se sellainen sitten lopulta olisi? Ei lämpenevän puusaunan tuoksua, ei grilliruokaa, ei juuri niitä tärkeitä perinteitä jotka hyvin oleellisesti asiaan kuuluvat. Ehkä kaikki olisi sittenkin mahdollista opetella tekemään aivan alusta alkaen myös itse kun vain jaksaisi nähdä vaivaa ja keräisi rohkeutta peliin vielä lisää?
Tuon kevään jälkeen saapui vihdoin se odotettu kesä, jolloin vietin ensimmäistä kertaa muistaakseni kaksi vuorokautta mökillä yksin. Nuo vuorokaudet olivat samaan aikaan melko pitkiä, mutta toisaalta ne hujahtivat ohi aivan hetkessä. Mukanani kesästä maaseudun rauhassa olivat nauttimassa nykyinen opaskoirani, sekä edellinen oppaani joka oli tuolloin jäänyt hieman vajaa vuosi taaksepäin eläkkeelle opaskoiran työstään. Koirat toivat turvaa etenkin pimeneviin iltoihin, ja niistä oli muutenkin mukavasti seuraa ulkoillessa ja kauniista kesäpäivistä mökkipihalla nauttiessa.
Matkustaessani perheeni luokse Itä-Suomeen jossa mökkimmekin sijaitsee, pohdin kuumeisesti, kuinka saunan ja grillin kanssa lopulta mahtaisi käydä, olisiko riski vakavampaankin tuhoon liian suuri jos lähtisin leikkimään tulella yksin varsinkin kun olin aina varonut ja ehkä vähän pelännytkin tulta. Olin aiemmin kuullut, että saunanuunin sytyttäminen ja ylipäätään tulen käsittely olisi mahdollista näkövammaisenakin. Taisinpa kysellä muiden kokemuksiakin asiasta näkövammaisten Facebook- ryhmästä. Jollain kumman voimalla sain kerätyksi taas rohkeutta vähän lisää ja perille päästyäni aloin ehdotella josko kävisimme läpi askel askeleelta saunanlämmitystä ja voisin sitten harkita uskallanko siihen ryhtyä. Ja näin toimimme. Harjoittelimme mökillä sytyttämistä muutaman kerran ja joka kerta touhu alkoi tuntua helpommalta. En enää osannutkaan pitää sitä mahdottomana tai vaarallisena. Puita vain sopivasti uuniin, sytykkeitä perään ja sytytyspalan asettelu tiettyyn kohtaan jossa siihen olisi helppo kohdistaa palavan tulitikun kärki tai sytytin, että saadaan tuli syttymään. Koska näen valoa, pystyn hahmottamaan milloin tuli syttyy ja tunnelmallinen rätinä sen viimeistään aina varmistaa. Lopuksi vielä tuhkien tyhjennys jäähtyneestä saunanuunista ja homma oli selvä. Varmistelin vielä monta kertaa tulipalon syttymisen todennäköisyyttä ja saatuani näkeviltä perheenjäseniltäni riittävät vakuuttelut siihen ettei se todennäköistä ollut päätin yksin jäätyäni uskaltaa viedä saunanlämmityspuuhat loppuun saakka, ja se onnistuikin heti ensi yrittämällä mainiosti.
Grilliasiaankin löytyi lopulta toimiva ratkaisu – sähkögrilli. Ostin Prismasta isokokoisen sähkögrillin, jonka käyttäminen tuntui turvallisimmalta ja jossa on vain yksi pyöritettävä nuppi jolla grillin kuumennus ja kaikki tarvittava sujuu ongelmitta. Kaasu- tai hiiligrillillä ruokaan saisi enemmän aitoa grilliruuan makua, mutta niiden käyttäminen tuntui silloin ja tuntuu edelleen turhan jännittävältä. Ehkä joskus uskaltaudun ottamaan vielä sellaisetkin grillit käyttöön kunhan ensiksi perehdyn niiden ominaisuuksiin tarkemmin?
Näillä eväillä vietin mökillä muutaman vuorokauden pätkiä useampana kesänä, taisipa jonakin vuonna mökkimaisemissa kulua viikonkin verran. Lopulta saunaa ja grillausta suuremmaksi koitinkiveksi muodostui vilkas mielikuvitukseni, joka otti aina vallan pimeän laskeuduttua mökkipihan ylle. Pilkkopimeät yöt yksin metsän keskellä eivät koskaan ole tuntuneet houkuttelevilta, mutta nyt niihinkin oli vain pakko tottua ja opetella luottamaan olevansa tutussa paikassa turvassa.
Nälkä kasvaa syödessä – mökille koko kesäksi
Olen jo vuosia haaveillut muutosta maalle. Vaikka olen aina tykännyt Helsingistä, sen suuresta palvelutarjonnasta ja liikkumisen helppoudesta paikasta toiseen, on pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevana kaipuu takaisin rauhallisemmille seuduille lähemmäs luontoa ja väljempää asumista ajoittain nostanut päätään. Vuosi sitten keväällä aloin todella kaivata taukoa kaupunkielämästä ja sain ajatuksen, joka oli pakko toteuttaa: Miksen muuttaisi mökille maaseudun rauhaan kokonaiseksi kesäksi?
Lähipiirin apu mahdollisti käytännön selviytymisen
Koska tarkoitus oli viettää mökillä useampi kuukausi, vaati tämä pidempiaikainen asuinpaikanvaihdos onnistuakseen jonkin verran järjestelyitä: Miten ruokaostosten tekeminen onnistuu kätevimmin? Entä eläinten ruuat? Mikä olisi paras tapa liikkua paikasta toiseen, kun kuljetuspalvelumatkoja ei mökkipaikkakunnalla ole saatavilla? Voisin hakea matkustuslupaa mökkikunnan lähistölle toki vammaispalvelusta etukäteen, mutta täyttä varmuutta ei olisi saisinko sellaisen ja kuinka paljon kyseisiä matkoja olisi siellä mahdollista käyttää. Epäilin, että hakemukseni käsittely saattaisi viedä aikaa, ja koska päätös muutosta syntyi melko pian enkä voinut olla varma ehdinkö saada päätöstä hakemukseeni ajoissa, jäivät matkat lopulta hakematta. Nyt oli siis keksittävä jokin muu ratkaisu liikkumiseen. Avustajaa en uskonut mökillä tarvitsevani, joten myös avustajatunnit jäivät kesän ajalta käyttämättä.
Niinpä sovimme, että turvaudun näissä tilanteissa perheenjäsenten apuun. Niin minun kuin eläintenkin ruokaostokset voisimme hoitaa yhdessä kerran viikossa ja mikäli tarvetta tulisi päästä käymään muilla asioilla saisin kyydin äidiltäni tai joltakulta muulta lähipiiristäni. Jo mökille lähtiessäni tiesin, ettei liikkuminen olisi läheskään yhtä helppoa kuin Helsingissä taksimatkojen puutteen sekä julkisen liikenteen heikkouden vuoksi, ja siihen oli vain osattava asennoitua ja hyväksyttävä asia. Toivoin vain, ettei aika kävisi siksi jossakin vaiheessa kesää turhan pitkäksi ja alkaisin haaveilla ennenaikaisesta paluusta kaupunkiin. Niin ei onneksi kuitenkaan käynyt koko kesänä.
Pakkasin matkalaukkuihin kaiken mitä uskoin noin kolmen kuukauden aikana mökillä tarvitsevani ja lähdimme matkaan. Tällä kertaa matkaseurana minulla oli opaskoirani, saksanpaimenkoirani sekä kissavanhukseni, joiden kanssa vietimme ikimuistoisen, ihanan kesän mökillä. Tuo kesä jäi valitettavasti kissani viimeiseksi, mutta se oli varmasti hänellekin yksi parhaista kesistä maaseudun rauhassa.
Nopeaoppinen opaskoira – liikkumisen käytännön mahdollistaja
Muutaman vuorokauden mittaisilla mökkilomilla oma piha oli ulkoilua ajatellen alueena oikein riittävä, eikä suurempaa tarvetta reviirin laajentamiselle juuri ollut. Nyt tilanne oli tämänkin osalta täysin toinen. Pelkästään omalla pihalla käyskentely ei riittäisi kolmeksi kuukaudeksi minulle, mutta se ei olisi riittävä varsinkaan koirille jotka kaipaavat aivan ehdottomasti liikuntaa ja virikkeitä myös oman pihan ulkopuolella. Vaikka olen viettänyt aikaa mökillämme lapsesta saakka, en aiemmin ollut liikkunut oman pihan ulkopuolella yksin. Nyt siis oli opeteltava myös uudet lenkkireitit ettemme jämähtäisi mökkipihaan kokonaan. Liikkumistaidon ohjausta ei tähän hätään ollut saatavilla, joten oli otettava omat keinot käyttöön ja uskaltauduttava kokeilemaan onneaan. Muutamalla ensimmäisellä ulkoilukerralla äitini esitteli minulle ja koirille yhden lenkkireitin, jota oli pian lähdettävä kokeilemaan opaskoiran taitoihin luottaen. Oppaani on onneksi nopea oppimaan, ja reitti alkoi sujua siltä jo ensimmäisen kerran jälkeen kuin vettä vain. Hieman myöhemmin kesällä uskaltauduin ottamaan omin neuvoin haltuuni myös toisen, helpolta tuntuvan reitin. Käännyin omalta mökkitieltämme eri suuntaan totutusta, kävelin useamman kilometrin vierasta tietä ja käännyin tien loppupäästä takaisin kotiin. Oikean risteyksen maamerkkinä toimi mökkinaapurin pienen talon muotoinen roskalaatikko tien poskessa – siitä tunnistin tienhaaran josta kotiin vievälle mökkitielle tulee kääntyä. Ilman koiria, tai ainakaan erittäin tunnollisesti työtään hoitavaa opaskoiraani tuskin olisin uskaltanut lähteä tutustumaan ympäristöön itsenäisesti.
Kissan akuutti eläinlääkärireissu opetti kuljetuspalvelumatkojen välttämättömyyden
Ostosreissut ja muu asiointi sujuivat suunnitellusti ja kätevästi perheenjäsenten avustuksella. Ruokaostosten hoitamiseen jouhevuutta toi Prisman keräilypalvelu, josta tilasin aikaamme säästääkseni usein kauppakassit valmiiksi keräiltyinä ja kävimme noutamassa aina suuremman määrän ruokaa kerralla kaappeihin. Jossakin vaiheessa kesää aloin kyllä haaveilla omista taksimatkoista, ettei jonkun muun tarvitsisi aina juosta auttamassa minua asioillani, olinhan tottunut pärjäämään kaupungissa itsekseni tai avustajan avulla. Olin etukäteen pohtinut ja pelännytkin josko kohtaisin mökillä tilanteen, jolloin liikkeelle olisi päästävä heti. Jos meidän tarvitsisi esimerkiksi päästä pikaisesti eläinlääkäriin eikä kukaan ehtisi auttamaan ajoissa? Ilman kuljetuspalvelumatkoja olisin täysin pulassa, eikä jäljelle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa omakustanteisesti taksilla. Kesän loppupuolella pelkoni kävi toteen joskaan ei aivan niin vakavan tilanteen muodossa kuin etukäteen olin tapahtumia mielessäni maalaillut. Kissani sairastui ja eläinlääkäriin oli tärkeää lähteä vielä saman päivän aikana. Kyydin löytäminen oli työn ja tuskan takana, mutta lopulta saimme kissan lääkäriin ja selvisin säikähdyksellä. Silloin päätin, etten seuraavana kesänä enää jättäisi kuljetuspalvelumatkoja hakematta ennen mökille lähtöä. Lupa käyttää matkoja myös mökkipaikkakunnalla tuo sekä mielenrauhaa yllättävien tilanteiden varalle ja vähentää riippuvuuttani läheisiltäni saatavasta avusta liikkumiseen.
Ja mikä parasta, onnistuin pääsemään lähestulkoon kokonaan eroon pimeänpelostani. Reilut kolme kuukautta mökillä opettivat, ettei öisillä hiekkateillä hyvin todennäköisesti ole vaaraa. Mökkiä ja pihapiiriä tehokkaasti vartioiva saksanpaimenkoira vahvisti toki turvallisuudentunnettani, vaikka en sen suojeluhalusta tositilanteen tullen kovin vakuuttunut olekaan, sillä kovasta äänestään huolimatta se on hyvin avoin ja ystävällinen tyyppi. Turvaa toi myös vastoittain pihan ympärille koiria varten rakennettu aita ja portti, jonka pidän lukossa etenkin öisin. Ja kun ulkovalot muistaa napsauttaa päälle ja lukita oven ennen nukkumaan menoa on olo levollinen ja luottavainen, etteivät kutsumattomat vieraat eksy pihallemme yön tullen.
