DIALOGI PIMEÄSSÄ – YKSI PARHAISTA TYÖPAIKOISTANI
Marianne Tenhami
24.6.2026
Ingressi
Dialogi pimeässä -näyttely (Dialog im Dunkeln) sai alkunsa Itävallassa 1990-luvulla. Sieltä se rantautui Saksaan, josta tuli Ruotsiin, Italiaan sekä Suomeen Tiedekeskus Heurekaan vuosiksi 2000-2001.
Teksti
-Sydämellisesti tervetuloa Dialogi pimeässä -kierrokselle. Olen oppaanne Iwanka Radosch ja kuljen kanssanne tunnin pimeässä erilaisissa paikoissa. Olen syntymästäni asti sokea… Kuuntelin innostuneena ja uteliaana: olin ensimmäistä kertaa mukana Dialogi pimeässä -näyttelyn kierroksella Saksan Hampurissa tuodakseni oppini Tiedekeskus Heurekaan Suomeen.
Puistosta baariin
Suomen ja Saksan Dialogi pimeässä -kierrokset olivat melko samanlaiset. Näyttelyvieraat opastettiin ensin valoisassa aulassa liikkumaan valkoisen kepin kanssa. Korostettiin myös kierroksen olevan antoisa ja mielenkiintoinen, mutta kierroksen voi keskeyttää milloin tahansa jos alkaa pelottaa. Aulasta näyttelyvieraat tulivat valkoisine keppeineen käytävää pitkin pimeyteen. Käytävän valaistus himmeni vähitellen niin, että pimeyteen tultiin rauhallisesti ja miellyttävästi. Näyttelyvieraita vastassa oli dialogiopas, jonka kanssa he liikkuivat tunnin erilaissa paikoissa. Jokaisen paikan välissä oli niin sanottu välihuone, missä opas kertoi seuraavasta paikasta.
Ensimmäisenä tuli luonto-osuus, joka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen tullessani sinne ensimmäistä kertaa: lintujen ääniä, soraa ja pieniä kiviä, oikeita puita ja pensaita, oikeaa vettä joka Saksassa ryöppysi vesiputouksesta, Suomessa oli sillan alla joka näyttelyvieraiden oli ylitettävä. Saksassa luonto-osuus oli jaettu kahteen eri tilaan, luonto ykköseen ja kakkoseen. Ykkönen oli puistomainen, kun taas kakkonen oli trooppinen ollen kostea ja lämmin. Trooppisten seutujen eläinten äänet syvensivät kokemusta tropiikista. Suomessa tropiikkiosuus oli jätetty pois ja meillä oli vain puisto-osuus.
Välihuoneen kautta eteenpäin kaupunkiin. Kuten luonto-osuus, kaupunkikin oli tehty hyvin todelliseksi: asfalttijalkakäytävä, kadun ylitys ääniopastein varustetuissa liikennevaloissa, rakennustyömaa ja auto. Näyteikkunoitakin näyttelyvieraat löysivät. Saksan näyttelyssä oli myös tori oikeine vihanneksineen ja hedelmineen. Tämän jälkeen saksalaisessa dialogissa rentouduttiin äänihuoneessa: maattiin kokolattiamatolla tyynyt pään alla ja kuunneltiin rauhoittavaa musiikkia, joka resonoi lattian kautta kehoon. Tämä äänihuone oli Suomen dialogille liian kallis. Seuraava välihuone antoi näyttelyvieraille tunnusteltavaa: olimme venevajassa, jonka seiniltä voi tunnustella kalastukseen ja veneilyyn liittyviä tavaroita, kuten kalaverkkoja ja airoja. Venevajasta mentiin veneeseen, jolla mentiin keinuen vettä pitkin baariin. Baarissa näyttelyvieraita oli vastassa kaksi baarityöntekijää, joilta voi ostaa pientä purtavaa ja alkoholittomia juomia ja nauttia ne baarissa. Tunti oli kulunut ja oli aika siirtyä oppaan johdolla takaisin valoon.
Meidän opas on kuin kissa
Saksassa opettelin työskentelemään Dialogi pimeässä mallin mukaan. Olin seuraamassa oppaiden tekemiä kierroksia ja hiukan alle viikon koulutuksessa oltuani oli vuoroni vetää ensimmäinen kierros. Olin niin jännittynyt, että en muista siitä muuta kuin että näyttelyvieraat olivat kivoja ja ystävällisiä. Ohjaajani oli seuraamassa ensimmäistä ja vielä toistakin kierrostani, mutta niiden jälkeen aloin vetää kierroksia yksin pääosin saksaksi, muutaman englanniksi ja yhden jopa suomeksi Tiedekeskus Heurekan Mikko Myllykoskelle ja hänen vaimolleen. Opin koko ajan lisää. Kierrosten vetämisen lisäksi opin työskentelemään dialogibaarissa ja antamaan aulassa ohjeita näyttelyvieraille ennen kuin he menivät pimeyteen.
Ja sitten piti siirtää kaikki opittu Tiedekeskus Heurekaan. Osallistuin yhtenä kouluttajana meidän dialogioppaiden kouluttamiseen. Koulutus kesti kolme päivää, joka aikana oli mielestäni hiukan liian lyhyt. Tein näyttelyssä kaikkea mitä olin Saksassakin tehnyt: vedin kierroksia, työskentelin baarissa ja annoin ohjeita näyttelyvieraille aulassa ennen heidän menemistään pimeyteen. Lisäksi toimin viikonloppuisin yhtenä vuorovastaavista.
Mieluisinta dialogityössä oli kierrosten vetäminen. Vedin niitä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Näyttelyvieraat vaihtelivat sekalaisista ryhmistä perheisiin, koululuokkiin ja pikkujouluporukoihin. Kaikki kierrokseni olivat erilaisia ja kaikenlaisia reaktioita tuli vastaan. Vetäessäni yhtä pikkujouluporukkaa havaitsin erään miehen ottavan taskustaan pullon josta hän otti rohkaisua pärjätäkseen pimeässä valkoisen kepin kanssa.
-Miten sä huomasit? hän ihmetteli ottaessani häneltä vaivihkaa pullon pois ja luvatessani antaa sen hänelle kierroksen jälkeen takaisin.
-Meidän opas on kuin kissa. Se näkee pimeässä, totesi puolestaan yksi kolmasluokkalainen pikkupoika. Suurimmalle osalle näyttelyvieraista kierros oli mahtava, ajatuksia herättävä elämys. Kerran olin seuraamassa erään dialogioppaan kierrosta, missä teinityttö joutui paniikkiin, mutta hoidin tilanteen nopeasti ja johdatin hänet takaisin valoon oppaan jatkaessa kierrostaan onnistuneesti. Paniikkia syntyi kuitenkin kovin harvoin ja suurin osa dialogikierroksista oli oikein onnistuneita ja näyttelyvieraat olivat tyytyväisiä.
Heurekassa huomioitiin saavutettavuus
Tiedekeskus Heureka oli työpaikkana hieno. Meidät näkövammaiset otettiin hyvin vastaan ja saavutettavuustoiveitamme kuunneltiin ja toteutettiin. Reitit pääovelta dialogialueelle, kahvilaan ja henkilökunnan tiloihin oli merkitty ohjausraidoilla. Opaskoiramme saivat oleskella Tiedekeskus Heurekan henkilökunnan työhuoneissa ja kahvilassa saimme lounaalla apua henkilökunnalta. Kaikki olivat meille avuliaita ja ystävällisiä. Järjestettiinpä meille omat pikkujoulutkin.
Dialogi pimeässä on ollut yksi parhaista työpaikoistani. Kunpa se tulisi Tiedekeskus Heurekaan uudestaan, vaikka pysyvästi. Sietäisi päättäjien käydä dialogikierros pimeässä kerran jos toisenkin. Jospa vammaisiin kohdistuvat leikkaukset silloin loppuisivat. Dialogikierroksilla ihmiset oppivat, millaista on elää ja liikkua sokeana sekä käyttää muita aisteja korvaamaan puuttuvaa näköä. Aulaopastuksessa heitä rohkaistiin tunnustelemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan. Palautteesta päätellen Dialogi pimeässä oli näyttelyvieraillemme silmiä avaava kokemus.