Jyväskylässä saa koskea taideteoksiin

Kirsti-Sisko Salonen

18.2.2025

Näyttelytila, jossa on useita seinälle ripustettuja taideteoksia. Teokset ovat erimuotoisia ja -värisiä, ja ne näyttävät olevan valmistettu puusta tai vastaavasta materiaalista. Lattialla on suuri, kuusikulmainen puukehys, joka on asetettu puupalikoiden päälle. Huoneen takaosassa on lasiovi, jossa lukee "AvoinPAJA Open workshop". Seinillä on kohdevalaisimia, jotka valaisevat teoksia. Tila on moderni ja minimalistinen.
Kuva: Suomen käsityön museo Anni Ilves

Suomen käsityön museossa on avattu Aistinvarainen-taidenäyttely, jossa kävijöitä kannustetaan koskettamaan teoksia. Yhteensä 21 teosta 17 taiteilijalta on valittu yli neljänkymmenen ehdotuksen joukosta. Teoksissa on käytetty monipuolisesti tekstiilejä, puuta, lasia, keramiikkaa sekä erilaisia kierrätysmateriaaleja. Näyttely on avoinna huhtikuun 27. päivään saakka.

Näyttelyyn kannattaa mennä ajan kanssa. Sen lisäksi, että teoksia voi tunnustella sormin, moni niistä houkuttelee myös vuorovaikutukseen. Esimerkiksi Piia Rossin Helinä-teos herää eloon vasta, kun kävijä koskettaa siroja posliinimaljoja.

Tummalla pöydällä on useita valkoisia, erikokoisia keraamisia maljoja. Joissakin maljoissa on pieniä esineitä, kuten simpukoita tai värillisiä kiviä. Nämä ovat maljojen soittamiseen käytettäviä koruja. Vasemmalla puolella on puinen esine, joka näyttää pyöreältä viuhkalta tai lastalta. Oikealla puolella on pitkä, puinen työkalu, jossa on naru ja pieni korkin näköinen esine kiinnitettynä.
Kuvateksti täydentyy

Piia kertoo saaneensa idean teokseensa munankuorista, joita hän on käyttänyt aikaisemmassa teoksessaan. Koska Aistinvaraista-näyttelyssä teosten tulee kestää koskettelua, hän valitsi materiaaliksi posliinin. Esineitä, joilla maljoja soitellaan hän kutsuu mieluiten koruiksi, joilla voi soittaa , sillä hän halusi tehdä niistä kauniita ja sellaisia, että ne tuntuvat käteen kivoilta ja niissä on materiaalin tuntua.

Taideteos, joka koostuu monista päällekkäisistä, erimuotoisista ja -kokoisista sinisistä ja violeteista puupäreistä. Kappaleet on aseteltu siten, että ne luovat kerroksellisen ja tekstuurisen pinnan. Värit vaihtelevat tummansinisestä vaaleansiniseen ja violettiin, ja ne antavat teokselle elävän ja dynaamisen ilmeen. Yläreunassa on tummansininen kangas, josta puukappaleet roikkuvat.
Kuva: Studio Anna-Liisa Nikus

Toinen ääneen perustuva taideteos on Nina Hiltusen Jäätyneitä ääniä. Puiset päreet on kiinnitetty kangaspuilla kudottuun pohjaan. Liikuttamalla teosta päreet kalisevat kuin hampaat kylmässä.

Puusta on moneksi myös taideteoksissa

Puisia teoksia on useampia. Toiset teokset on käsitelty pinnaltaan sileiksi kuin silkki, toisissa tuntuvat rosot. Sen lisäksi että teoksia voi tunnustella sormin lattialla kiertävällä Tuuli Aution Taipaleella saa luvan kävellä ilman kenkiä ja aistia kaiverruksia, jotka tuovat mieleen rannan hiekan, kivet ja aallokon.

Puuta on myös yhdistelty muiden materiaalien kuten tekstiilien ja erilaisten esineiden kanssa.

Taiteilijat toivovat näyttelyvieraiden osallistumista

Näyttelyvieraita houkutellaan myös itse osallistumaan taideteosten luomiseen.

Kaksi ihmistä, jotka rakentavat puupalikoista koostuvaa tornia. Heidän kätensä näkyvät, kun he asettavat erilaisia puupalikoita päällekkäin. Palikat ovat eri muotoisia, kuten kuutioita, palloja ja puolikaaria. Puuosat ovat eri sävyisiä, ja niissä on näkyvissä puun syyt. Tornin rakenne on epäsymmetrinen ja luova. Tausta on yksivärinen ja vaalea, mikä korostaa puupalikoiden yksityiskohtia.
Kuva: Unto Rautio

Laura Merzin Leikki kesken on nimensä mukainen: kolme kasaa eri muotoisia ja pinnaltaan erilaisia puisia palikoita ja tappeja odottaa, että näyttelyvieras kokoaa niistä oman suunnitelmansa mukaan teoksen. Toinen Merzin teos on neulottu ja sitä kävijät voivat jatkaa neulekoneella.

Värikäs ruudullinen kangas, jossa on maalattuja neliöitä eri väreissä, kuten punainen, sininen, keltainen, vihreä ja oranssi. Keskellä kangasta on kaksi valkoista kädenjälkeä, jotka erottuvat selvästi värikkäiden neliöiden joukosta. Kuvan alareunassa näkyy lapsen jalat ja kädet, jotka ovat lattialla. Lapsella on vaaleanpunaiset housut ja pitkät hiukset. Lattia on puinen.
Kuva: Johanna Pöykkö

Johanna Pöykön Jälkiä kankaalla houkuttelee painamaan kätensä tai jopa kääriytymään tikattuun kankaaseen, joka reagoi lämpöön ja paljastaa kosketuksen jäljet pohjasta erottuvana värinä.

Suomen käsityön museo on toteuttanut näyttelyn yhteistyössä Taiteilijat O ry:n kanssa. Järjestö on perustettu vuonna 2006. Se edistää materiaalipohjaista ja taideteollisuuden alan nykytaidetta. Järjestö on ammatillinen ja valtakunnallinen.

Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-18 osoitteessa Kauppakatu 25.
Lippujen hinnat
aikuiset 8 euroa, eläkeläiset 6

EU:n vammaiskortin haltijan avustaja pääsee ilmaiseksi.

Kirjoittaja: Kirsti-Sisko Salonen

Olen kirjoittanut työkseni juttuja aikakauslehtiin ja Airueen sekä tiedotteita ja verkkotekstejä Näkövammaisten liitossa. Nykyään kirjoittelen lähinnä aikani kuluksi toivoen, että teksteistä on hyötyä ja iloa lukijoille. Näköni on vienyt Retinitis pigmentosa.