Kesäkirja-elokuva liikutti kyyneliin
Jarkko Lauri
6.2.2025
Kuvailutulkkaus pystyy ihmeisiin. Katsoin Kesäkirja-elokuvan (The Summer Book, 2024) kuvailutulkattuna elokuvateatterissa MovieReading-sovelluksen avulla. Liikutuin kyyneliin, vaikka en nähnyt mitään elokuvasta, jota on syystä sanottu hyvin visuaaliseksi.
Elokuva kertoo vanhan isoäidin, hänen pojantyttärensä Sophian ja tytön isän kesänvietosta Suomenlahden saarella. Upean karu luonto toimii taustana surutyölle, jota perheessä tehdään äidin menehdyttyä. Hyvin keskeinen on myös jännite, joka vallitsee isoäidin lähestyvän kuoleman ja tulevaisuuden toivon välillä, jota Sophia-tyttö edustaa.
Elokuva perustuu Tove Janssonin klassikkoromaaniin Sommarboken (1972). Kuten monissa Janssonin teoksissa, hahmot ovat autofiktiivisiä eli ne ovat saaneet inspiraationsa oikean elämän hahmoista: hahmojen taustalla on kirjailijan äiti Ham, veli Lars ja veljentytär Sophia.
Se, että englantilainen käsikirjoittaja Robert Jones on nostanut elokuvan teemaksi äidin kuoleman käsittelyn, on vahva tulkinta romaanista, sillä siinä äitiä ei käsitellä mitenkään, hän on vain poissa. Elokuvan kannalta tulkinta on toimiva, sillä sen avulla elokuvaan on saatu rakennettua psykologinen draaman kaari, jota episodimaisessa romaanissa ei varsinaisesti ole.
Romaanille on leimallista siirtyily isoäidin ja Sophian näkökulmien välillä: luontoa katsotaan heidän silmillään ja kuulemme heidän ajatuksensa, joista liu’utaan välillä heidän väliseen dialogiin. Elokuvasta sisäiset äänet pääosin puuttuvat ja se on paljon hiljaisempi teos kuin romaani. Se luottaa paljossa pääosanesittäjiensä elekieleen ja upeaan maisemien kuvaukseen, josta vastaa norjalainen kuvaaja Sturla Brandth Grøvlen. Surumielisen tunnelman luomista tukee puolalaisen Hania Ranin kaunis musiikki.
Elokuvan loppupuolen majakkasaarikohtauksen jälkeen olin aivan myyty elokuvalle ja olin ns. spellbound, liimautunut elokuvateatterin istuinta vasten. Kyynel valui poskea pitkin yhtä verkkaiseen tahtiin kuin mitä elokuva eteni.
Elokuvan alkupuoli herätti kahtalaisia ajatuksia. Se oli hyvin hidastempoinen ja siihen kaipasi lisää tragikoomista huumoria, viisastelua ja anarkistista asennetta, jota romaanissa on surumielisyyden ohella. Vaikeimmat asiat on usein vapauttavinta käsitellä huumorin kautta. Tätä tragikoomista virettä, joka leimaa myös Muumi-kirjoja, ei elokuvassa ole ja anarkismiakin on loivennettu esimerkiksi kohtauksessa, jossa isoäiti ja Sophia vierailevat Malanderien huvilalla. Tämänkaltaiset lisätasot olisivat varmasti pitäneet esimerkiksi elokuvaa katsoneen näkövammaisen vaimoni hereillä. Hän nukahti. Mutta toisaalta voi ajatella, että elokuvan viipyilevä alkupuoli rakentaa jännitettä kohti elokuvan sentimentaalista loppua.
Elokuvan amerikkalainen ohjaaja Charlie McDowell ansaitsee tiimeineen ison hatunnoston, sillä elokuva on hyvin epäamerikkalainen ja hyvällä tavalla pieni ja hiljainen. Hän on todellakin uppoutunut Kesäkirjan maailmaan.
Näyttelijäkaarti tarjoaa elokuvafriikeille todellisen namupalan, kun isoäidin roolissa nähdään legendaarinen amerikkalaisnäyttelijä Glenn Close (s. 1947). McDowell lähestyi tähteä lähettämällä käsikirjoituksen ja sanomalla että hän ei tee elokuvaa ollenkaan, jos hän ei saa mukaan Closea, jonka hän oli kuvitellut sielunsa silmin isoäidin rooliin.
Suurelle yleisölle Close on tutuin Disneyn 101 dalmatialaista -elokuvan (1996) Cruellana ja Michael Douglasin psykopaattinaisystävänä elokuvassa Vaarallinen suhde (1987). Viime vuosinna hän on tehnyt kiitettyjä roolitöitä esimerkiksi elokuvissa The Wife (2017) ja Hillbilly Elegy (2020). Minulle hän on jäänyt voimakkaimmin mieleen seksiä ja vallanhimoa uhkuvasta roolityöstään Stephen Frearsin elokuvassa Valheet ja viettelijät (1988).
Varsin nuorekkaana säilynyttä Closea vanhennettiin maskeeraamalla yli kolme tuntia, kuvausten jokaisena päivänä. Lisäksi hän opetteli suomenruotsalaisen aksentin.
Close, Sophian roolissa nähtävä Emily Matthews ja isää näyttelevä Anders Danielsen Lie tekevät oivallista työtä. Kaikesta aistii, että elokuvan maailmaan on heittäydytty ja yksityiskohtia hiottu työn edetessä. Arkiset toimet, kuten pissalla käynti pusikossa, keventävät henkevien teemojen käsittelyä samalla, kun ne tekevät elokuvan kuvaamasta arjen realismista uskottavan. Nähdäänpä elokuvassa myös runollinen kohtaus, jossa vanhus kirmaa alastomana metsässä.
Erityiskiitokset ansaitsee myös lavastussuunnittelija Lina Nordqvist, joka on, uskomatonta kyllä, rakentanut elokuvan tunnelmallisen kesämökin tyhjästä.
Elokuvateatteriin ei olisi tullut lähdettyä, jos elokuvasta olisi puuttunut kuvailutulkkaus. Sen saaminen ei ollut aivan itsestäänselvää, sillä elokuva on täysin englanninkielinen. Elokuvasäätiö on edellyttänyt kuvailutulkkausta tukemiinsa pääosin kotimaisiin elokuviin.
Kuvailutulkki Carita Lehtniemi ja kuvailutulkkauskonsultti Heikki Ekola ovat tehneet esimerkillisen kuvailutulkkauksen. Muutama pieni kauneusvirhe toki tarttuu korvaan mutta se on tavallista elokuvissa, joissa on paljon tulketta. En aivan ymmärtänyt kohtaa, jossa Closen esittämä isoäiti ilmeisesti hyppäsi jäntevillä jaloillaan puunrungon yli.
Elokuvateattereihin kannattaa suunnata pikaisesti, sillä on aina arvoitus, kuinka kauan tämänkaltaiset, hiljaiset elokuvat pysyvät ohjelmistossa.
