Lauri Stenman – Hyvä toveri ja ideanikkari
Teuvo Ruponen
7.7.2025
Kouluaikaiset toverisuhteet ovat tärkeitä ja jatkuvat usein jopa läpi elämän. Näin on varsinkin sisäoppilaitoksessa koulunsa käyneillä. Elettiinhän silloin yhdessä suurin osa vuodesta. Tässä on kertomus eräästä, lyhyeksi jääneestä toverisuhteesta, jonka päähenkilönä on lohjalainen Lauri Stenman.
Lauri syntyi 1943 ja asui Lohjalla. Heikkonäköisenä hänestä tuli Helsingin sokeainkoulun oppilas. Päästötodistuksen hän sai keväällä 1960. Elämä oli edessä, täynnä mahdollisuuksia kunnes kolme kuukautta myöhemmin, elokuun viimeisenä lauantaina kaikki muuttui.
Lauri oli sosiaalinen ja vilkas, varsinainen ideanikkari, aina keksimässä jotain kivaa tekemistä. Hänen kanssaan aika ei käynyt pitkäksi. Hänellä oli selvästi liikemiestaitoja.
Tutustuin Lauriin 1950-luvun puolivälissä. Hän oli kahta luokkaa ylemmällä luokalla. Lauri oli hyvin avulias ja toimi mielellään oppaana kaupungilla asioidessa. Monet asiat hoituivat sujuvasti hänen opastuksellaan. Näillä matkoilla poikkesimme silloin tällöin rautatieasemalla lihapiirakoita ostamassa. Ne olivat herkullisia. Niitä nautittiin Kaisaniemen puiston penkillä istuen.
Erilaiset keräilyharrastukset olivat tavallisia poikien kesken. Milloin kerättiin auton kuvia kahvipaketeista, milloin taas avaruusaiheisia kortteja purukumipakkauksista, avaimia ym. Lauri oli keskeinen toimija aina.
Hän oli liikemies. Jonain vuonna hän toteutti yhdessä Kuokkasen Juhan kanssa jätepaperin keräyksen, josta Juhan muistaman mukaan saatiin palkkiona karkkia ja jotain tavarapalkintoja. Eräänä sunnuntaina kävin Laurin kanssa noutamassa opettaja Kotkatlahden kotoa Neitsytpolulta paksut niput sanomalehtiä. Bussilla 17 ja pulkalla toimme kuorman koululle.
Perustimme 1950-luvun lopulla koululle toverikunnan. Se mahdollisti vilkkaamman kanssakäymisen tyttöjen kanssa vapaa-aikana. Lauri viihtyi hyvin tyttöjen parissa ja tytöt hänen seurassaan.
Toverikunnan puitteissa harrastimme joskus innokkaasti seuraleikkejä. Eräs leikki oli nimeltään Luostarin puutarhassa. Siinä oli kerrottava portinvartijalle, ketä rakastaa. Vartija sanoi puutarhaan pyrkivälle: ”Päästäksesi luostarin puutarhaan sinun on sanottava, ketä sinä rakastat.” Siinä tuli jos minkälaisia tunnustuksia. Vasta, kun hoksasi toistaa johtajan sanat, pääsi sisälle ja kuuntelemaan toisten pyrkijöiden tunnustuksia.
Lauri hankki toverikunnan nimissä Hartwallilta vappuillanviettoa varten pari koria limonaadia. Juomaa myytiin sitten 50 markan hinnalla pullo. Näin saatiin rahaa toverikunnan pieniin menoihin.
Todennäköisesti Laurin ideasta syntyi ajatus lähteä Puijon kisoihin maaliskuussa 1960. Lauri, Reijo Varonen, Paavo Vuori ja minä matkasimme lauantaina 19. maaliskuuta junalla Kuopioon. Kisojen ohella nautimme Kuopion sokeainkoulun vieraanvaraisuudesta ja etenkin tyttöjen tapaamisesta. Paluumatkan teimme yöjunalla sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Matkat sujuivat rattoisasti jutellessa ja shakkia pelatessa.
Pari viikkoa tämän jälkeen vietin viikonlopun Laurin kotona Lohjalla. Tästä käynnistä mieleen ovat jääneet Laurin siskon paistamat herkulliset räiskäleet ja käynti Lohjan kirkossa. Siellä historiallista kirkkoa esitteli Laurin tuttu pappi.
Harrastimme myös kulttuuria. Muutaman kerran kävimme elokuvissa ja teatterissakin. Kerran lähdimme katsomaan iskelmäkarusellia Pitkänsillan kupeessa sijainneeseen elokuvateatteriin. Ostimme liput ja ihmettelimme, miten vähän katsojia esitykseen oli tulossa. Asia selvisi, kun filmi alkoi. Kyseessä ei ollutkaan Iskelmäkaruselli, vaan vanha suomalainen elokuva Isäntä soittaa haitaria. No liput oli maksettu, joten katsoimme elokuvan.
Kansallisteatterissa kävimme yhdessä tyttöjen kanssa. Näytelmänä taisi olla Herra puoluesihteeri. Kauppakorkeakoululla olimme kevyen musiikin konsertissa, jossa soittajana oli muun muassa Unto Haapa-aho orkestereineen. Nämä kulttuurinautinnot toivat mukavaa vaihtelua kouluelämään.
Eläintarhan ajot olivat jokakeväinen tapahtuma. Moottoreiden ulvonta kuului hyvin koulun pihalle, olihan matkaa linnuntietä vain muutama sata metriä. Kerran päätimme Laurin kanssa ostaa liput ajoihin. Kisatapahtumien ohella nautimme herkullisista munkkipossuista. Kerran taas vierailimme Messuhallissa Tsekkoslovakian kaupallisilla messuilla. Lauri oli puhelias ja solmi helposti kontaktit esittelijöihin.
Hakaniemessä aloitti 50-luvun puolivälin tienoilla nuorisokerho. Kävimme siellä yhdessä Kuokkasen Juhan kanssa. Liityimme kerhon jäseniksi, mutta käynnit jäivät lopulta muutamaan kertaan.
Koulussa järjestettiin keväisin musiikkinäytteet, joissa esitettiin vuoden aikana opittuja kappaleita, piano-, urku-, laulu- ja orkesteriesityksiä. Toukokuussa 1960 soitin Pietilän Sampsan kanssa nelikätisesti Subertin Sotilasmarssin 2 D-duuri. Lauri toimi rumpalina. Musiikinopettaja Toivo Sojakka perusti syksyllä 1959 koululle orkesterin, jossa soittimina olivat piano, melodikat, metallofoni ja erilaiset lyömäsoittimet. Myös tässä orkesterissa Lauri toimi rumpalina.
Sokeainkoululle lahjoitettiin 1950-luvun alkuvuosina magnetofoni. Aluksi sen käyttäjänä oli vain johtaja Lehvä. Sillä äänitettiin muun muassa kirjailijamestari Sillanpään vierailu tammikuussa 1955. Vähitellen laitetta saivat käyttää myös muutamat oppilaat, esimerkiksi Lauri. Johtaja Lehvä antoi magnetofonin isojen poikien päivähuoneeseen ja siellä se olikin vilkkaassa käytössä. Sillä äänitettiin päivän iskelmiä, rokkia ja humppaakin. Siinä touhussa tuhoutui kulttuurihistoriallisesti arvokas äänite Sillanpään vierailustakin.
Lauri ja luokkatoverinsa Jouko Ekmark aloittivat pistekirjojen jäljentämisen sokeain kirjastoon. Lauri saneli ja Jouko jäljensi. Työtä ohjasi Kirsti Hankajärvi. Talvella 1960 Jouko lähti muutamaksi kuukaudeksi Tanskaan sikäläisen sokeainkoulun oppilaaksi. Aloin jäljentää hänen sijastaan Laurin toimiessa sanelijana.
Tekniikka kiinnosti Lauria. Hän olikin innokas ja taitava magnetofonin käyttäjä. Hän rakenteli myös radion kuuntelua varten kidekoneita. Niillä saattoi kuunnella esimerkiksi Suomen yleisradion, Tallinnan radion ja ns. merirosvoasemien ohjelmia. Vaativampiakin radioita hän kokosi ja myi sitten kavereille.
Heti koulusta päästyään Lauri osti magnetofonin. Samoin tein minäkin. Tarkoituksemme oli alkaa äänikirjeiden vaihto. Tämä jäi kuitenkin aikeeksi.
Partiotoiminta toi vaihtelua kouluelämään. Kesällä 1958 oli Hangon suurleiri. Ryhmämme johtajana oli Urpo Kuotola ja mukana olivat lisäkseni Lauri Stenman, Reijo Varonenja Raimo Jääskeläinen. Lauri suoritti talvella 1960 vartionjohtajakurssin. Kesällä 1960 oli tarkoituksemme lähteä Ruotsiin partioleirille. Lauri osallistui leiriin, minä en.
Kun kysyin kirjeessä, millaista Ruotsissa oli, vastaus oli lyhyen ytimekäs: ”Ei oikeastaan minkäänlaista. Oli hauskoja ja ikäviä hetkiä. Enemmän kuitenkin ikäviä. Kerron niistä sitten parin viikon päästä, kun tulen Helsinkiin käymään.” Tuota käyntiä ei tullut. Lauri jäi auton alle pari päivää kirjeen kirjoittamisen jälkeen.
Tuossa kirjeessä Lauri kertoili innoissaan työstään. Hän oli omatoimisesti hankkinut itselleen työpaikan paikallisen osuusliikkeen puhelinkeskuksesta. Viimeiseksi jääneessä kirjeessään 25. elokuuta hän kirjoitti: ”Niin täällä se hurisee mainiosti, puheluja tilataan ja otetaan vastaan. Olen ollut tässä jo yksinäni toista viikkoa eikä minulla ole mitään moittimista. Palkasta ei vielä ole mitään tietoa. Pian minä kyllä saan ensimmäisen tilini.” Tuota tiliä hän ei ehtinyt saada.
Samassa kirjeessä Lauri kertoi innoissaan, että aikoo lähteä seuraavana lauantaina Onnelaan kesäkauden päättäjäisiin. Sinne tulee kovasti kansaa. ”Nyt tänään tilasin huoneen, enkä saanut uudesta talosta, niin kuin aikaisemmin, mutta siitä hyysiparakista sain. En sitten tiedä, tuleeko siellä nukuttua sinä yönä.”
Koitti sitten lauantai 27. elokuuta. Lauri matkasi mieli täynnä odotusta Onnelaan. Hän jäi linja-autosta Onnelan pysäkillä ja lähti ylittämään tietä linja-auton takaa. Järvenpään suunnasta tuli auto ja Lauri jäi sen alle. Hänet kiidätettiin Töölön sairaalaan, jossa hän tajuihinsa tulematta kuoli viikon kuluttua.
Tieto Laurin kuolemasta levisi nopeasti myös hänen luokkatovereidensa keskuudessa. Jouko Ekmark lähetti minulle kirjeen, joka oli päivätty 13. syyskuuta. Hän kirjoitti: ”Kirjoitan, koska sydämeni on kuin vettä rinnassani sen tähden, mitä Laurille on tapahtunut. Siitä tuli heti seuraavina päivinä hajanaisia tietoja. Lienee ollut samanlainen juttu, kun kerran meillä Laurin kanssa ollessamme hammaslääkärimatkalla ja ylitimme kadun heti bussista päästyämme sen editse ja meinasi käydä hullusti.”
Jouko kyseli myös hautajaisten ajankohtaa ja paikkaa. Missä ja milloin ne ovat ja ehtiikö niihin vielä ilmoittautua. ”Sillä ei olisi meitille lainkaan kohtuutonta olla niissä mukana.”
Hautajaiset olivat Lohjalla sunnuntaina 18.syyskuuta. Koulun entisiä ja silloisia oppilaita osallistui tilaisuuteen, joka oli mieliin painuva.
Viimeisen kirjeensä minulle Lauri päätti sanoin: ”Mutta tosiaankin, nyt minä lopetan, että pääset sitä sinäkin turisemaan tännepäin. Siis kirjoita taas, kun joudat. Syksyisiä terveisiä sinulle ja pitkää ikää toivoo L.S.”
Varmaa on, että jos Lauri olisi saanut elää, hän olisi menestynyt liike-elämässä ja järjestötoiminnassa. Hänen sosiaalinen luonteensa soveltui hyvin tähän. Toisin kävi, mutta Laurin muisto säilyi hyvin koulutovereiden keskuudessa.