Lukijan ääni – Jarkko Laurin juhlapuhe Karoliina Niskaselle
Jarkko Lauri
14.10.2026
Laurin kirja -äänikirjapalkinto jaettiin 8. lokakuuta 2026 Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutiossa järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Näkövammaisten raadin valitseman palkinnon voitti Karoliina Niskanen romaanillaan Sillinpyytäjä. Juhlapuheessaan raadin jäsen Jarkko Lauri tarkastelee ääneen lukemisen vuosituhantista historiaa ja äänikirjojen merkitystä sekä pohtii, mikä tekee hyvästä luennasta taidetta.
Sinulle, lukija: lector, anagnostes, vapautettu orja.
Laurin kirja -palkinnosta päättää näkövammaisten raati, ja sen myöntävät näkövammaisjärjestöt Näkövammaisten kirjastoyhdistys, Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ja Näkövammaisten liitto. Näkövammaisilla on pitkä historia äänikirjojen kuuntelijoina. Ensimmäiset äänikirjat tehtiin juuri heille äänentoistotekniikan kehityksen myötä 1930-luvulla. Perinteitä löytyy siis vastaanottajina, mutta myös, hieman yllättäen, teosten lukijoina ja esittäjinä.
Jo tuhat vuotta sitten Japanissa uskottiin, että sokeat munkit ja laulajat ovat suorassa yhteydessä henkimaailmaan. En väitä, että raadillamme olisi vastaavaa yhteyttä, mutta silti myönnän: kun olimme kuunnelleet ehdokaskirjoja koko kesän, alkoi yksi ja toinenkin meistä nähdä näkyjä ja kuulla omiaan.
Japanissa sokeiden laulajien eli luuttupappien kilta oli voimissaan yli 500 vuotta. Sen suurin nimi oli Kakuichi, eräänlainen Japanin Homeros. Hän saneli oppilaalleen Heiken tarinan sellaisena kuin hän oli sitä esittänyt, ja tästä versiosta tuli kirjallisuuden klassikko.
Äänikirjalla on siis tuhansien vuosien perinteet, ja voittajamme sijoittuu, ei enempää eikä vähempää, tähän jatkumoon.
❦
Suuri historian kuva on tämä: kirjoja on luettu enimmäkseen ääneen, itselle ja toisille. Hiljaa itsekseen lukeminen on ollut harvinaisempaa. Kirkkoisä Augustinus ihmettelee Tunnustuksissaan, miten piispa Ambrosius lukee kirjaa itsekseen:
Kun hän luki, silmät liikkuivat sivuilla ja sydän tutki merkitystä, mutta kieli ja ääni lepäsivät.
Ääneen lukemista ja luettamista löytyy niin antiikista kuin Lähi-idästäkin, sekä Afrikasta että Aasiasta. Siinä missä nykyihminen kuuntelee äänikirjaa ihmepaikoissa, jopa autossa, lenkillä ja saunassa, vastaavia esimerkkejä löytyy historiasta. Apostolien teoissa Filippos juoksee matkavaunujen rinnalle ja kuulee, miten hovimies lukee Jesajan kirjaa Etiopian kuningattarelle. Oppinut Plinius vanhempi kuunteli luentaa aterioidessaan ja kylpiessään. Mikään ei siis ole tavallaan muuttunut.
Antiikin Roomassa lukijat, lectorit ja anagnostit, olivat orjia tai vapautettuja orjia. Taitavia lukijoita arvostettiin, ja arvostus saattoi johtaa vapautukseen asti. Cicero suree nuoren lukijansa kuolemaa enemmän kuin kai orjan kuolemaa pitäisi. Kirjailija Plinius nuorempi huolehtii vakavasti sairastuneesta lukijastaan ja kysyy itseltään: kuka kirjojani sitten lukisi ja rakastaisi?
Tänä Hiljan päivänä ei enää lueta hiljaa. Äänikirja on saanut suuren suosion uuden tekniikan mahdollistamassa suoratoistomuodossaan. Olemme ikään kuin palanneet kirjan lukemisen alkujuurille. Lieveilmiönä on kuitenkin kehittynyt uudenlainen orjuuden muoto, jossa kirjan tekijä ja äänikirjan lukija eivät aina saa ansaitsemaansa palkkaa. Tässä historiallisessa tilanteessa haluamme edistää Laurin kirja -palkinnolla laadukkaan kirjallisuuden ja lukemisen asiaa.
❦
Hyvästä luennasta on puhuttu niin kauan kuin tekstejä on luettu ääneen. Koska voittajamme on myös näyttelijä, lienee sopivaa lainata Shakespearea. Hamletin neuvot näyttelijöille sopivat lukijallekin:
Sovita ele sanaan ja sana eleeseen
äläkä ylitä luontevuuden rajaa.
Älä paasaa, mutta älä ole laimeakaan.
Anna harkintasi olla opettajasi.
Kungfutselainen Zhu Xi neuvoi harjoittelemaan niin kauan, että luenta kuulostaa omalta puheelta. Japanin sokeat laulajat antoivat jokaiselle kohtaukselle oman sävyn, milloin rytmisen puheen, milloin laulun kautta. Antiikin julkisissa luentatilaisuuksissa kirjailijat itse lukivat teoksiaan, tai anagnostit yrittivät palauttaa kirjalle sen alkuperäisen äänen.
Voittajamme kulkee historiallista tietä molempiin suuntiin: kirjailijana hän on muuttanut oman äänensä kirjaimiksi, ja lukijana hän herättää kirjaimet jälleen eloon. Hän ei asetu kirjan ja vastaanottajan väliin, vaan hän on tutkinut kirjaimia ensin sydämellään, kuten piispa Ambrosius, ja rakastaa kirjaimia sitten ääneen, kuten Plinius nuoremman lukija. Hänen luennassaan on Hamletin hienostunutta dramatisointia ja luontevuutta. Hän eläytyy eri näkökulmiin, tunnelmiin ja rytmiin tavalla, josta sokeat laulajat olisivat ylpeitä.
❦
Eikä siitä ole tietenkään mitään haittaa, että myös kirja on mielettömän hyvä. Kirjahyllyssä se sopii kovaan seuraan, Sally Salmisen Katriinan viereen. Siihen kylkeen voisi asettaa kevyesti nojalleen Tove Janssonin Kesäkirjan ja Oscar Parlandin Lumotun tien, meri- ja lapsikuvauksen klassikot. Rinnalle voisi nostaa myös Sofokleen tragedian Kuningas Oidipus ja Timo K. Mukan romaanin Maa on syntinen laulu, toisen alkuvoimaisen teoksen pohjoisesta. Voittajateos keskustelee näiden teosten kanssa viittauksin sekä tyyli- ja lajitasolla, mutta seura on ansaittua myös kirjallisen arvon puolesta.
Sillinpyytäjä-romaani oli raadin äänestyksen ylivoimainen voittaja.
Onneksi olkoon, Karoliina Niskanen: olet voittanut Suomen merkittävimmän äänikirjapalkinnon.
Jarkko Lauri
Laurin kirja -raati
