Synkältä näyttää
Timo Kuoppala
31.1.2025
Blogia, jonka tekstiä juuri luet, pitää yllä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu. Yhdistyksemme on jo kohta sadan vuoden ajan lievittänyt näkövammaisten kulttuurinälkää monin tavoin. Olemme luoneet harrastusmahdollisuuksia, tukeneet näkövammaisia taiteentekijöitä ja höylänneet monta osallistumisen kynnystä ainakin vähän matalammaksi.
Nyt olemme osana sitä synkkää menoa, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Kulttuurista leikataan, vaikka rahoitus ei tähänkään asti ole ollut kummoinenkaan lirupuro julkisissa rahavirroissa. Jos pahin uhkakuva toteutuu, saamme synkistä pilvistä niskaamme sateen, josta emme selviä.
Kyse ei ole vain rahasta. Valtaapitävät eivät tunnu arvostavan kolmannen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden panosta yhteisen hyvän lisäämiseksi. Rahoitusleikkausten taustalla vaikuttavat järjestöjen, myös kulttuuritoijoiden, työhön kohdistuva aliarvostus, suoranainen vähättely. Kulttuurin ja taiteen monenmoisista myönteisiä vaikutuksia ei haluta enää edistää sitäkään vähää kuin aiemmin. Sen kertoo muun muassa Taiteeen edistämiskeskuksen ilmoitus siitä, että kulttuurihyvinvoinnin hyväksi tehtävän työn tuki vähenee. Paljon ajasta kertoo myös YLE:en kohdistuva kurjistaminen. Kulttuuri ja sivistys ovat ahtaalla.
Me Kulttuuripalvelussa odotamme vielä TAIKE:n rahoituspäätöstä.Mielessä pyörii ankeita näkymiä toiminnan jatkumisesta, mutta periksi emme hevillä anna.