Työhuonevähennys
Olli Lehtinen
31.7.2025
Kysyin avustajalta milloin veroilmoitus pitää jättää. – Siihen on pitkä aika, avustaja vastasi. Kysyin avustajalta samaa asiaa myöhemmin. – Jättöpäivä on tänään. En ehdi paikalle auttamaan, hän vastasi. Sanoin itselleni: Malttia, vältä hylkäämisromahdus.
Kello oli kahdeksan illalla. Ryhdyin etsimään avuliasta, joka ottaisi puhelimeni, hoitaisi tunnistautumisen, ja merkitsisi sähköiseen veroilmoitukseeni 960€ työhuonevähennyksen. Lähetin kaksi tekstiviestiä. En löytänyt venyjää. Nappasin opaskoiralle valjaat. Viipotimme koirapuistoon. Puistossa koiraihminen yritti hoitaa tunnistautumisen puhelimellani. – En osaa. En tiedä… hän valitti. Malttia, vältä avuttomuuden tunne.
Laahustin koiran kanssa kotitalolle. Rapussa soitin kahta ovikelloa. Kumpikaan ovi ei auennut. Onnekseni en kuullut myöskään välioven aukaisua. Lähetin kaksi tekstiviestiä. En saanut pikaisia vastauksia. Malttia, taistele itsesääliä vastaan.
Kiiruhdin ulos asunnosta valkoisen kepin kanssa. Kävelin talon kulmaan. Pian kuulin askelia. – Anteeksi anteeksi, huhuilin. Ei vastausta. – Puhutteko Suomea? kysyin. – Kyllä, mies vastasi. – Osaatko käyttää iphone puhelinta, minun pitäisi lisätä veroilmoitukseen työhuonevähennys? – Täytyy hakea kotoa silmälasit, mies vastasi. Odotin talon kulmalla. Kauemmin kuin viisi minuuttia. Se oli ollut miehen arvio. Malttia, vältä uhri-asenne. Mies palasi!
Mies ehdotti, että mennään minun rappuun täyttämään veroilmoitus. Istuimme portaille hissin viereen. Miehen mielestä puhelimen näyttö vaikutti todella oudolta. Hän ei osannut käyttää iphonea. Malttia, ohita arvottomuuden tunne. Alakertaan saapui hissillä tuttu naapuri koiransa kanssa. Kysyin osaako hän käyttää iphonea, johon en tietenkään saanut selvää, järkevää vastausta. Naapuri sanoi, että tulkaa kadulle, katsotaan puhelinta siinä. Kadulla naapuri kailotti: kuinka outo näyttö, kuinka hän ei ymmärrä mitään! Malttia, vältä vihan tunne. – Mitä me tehdään? mies kysyi. – Yritetään vielä, vastasin. – En taida osata, mies sanoi. Kello oli kymmenen illalla. Kaksi tuntia aikaa etsiä uusi ihminen, joka ehkä osaisi tehdä työhuonevähennyksen. – Katsotaan puhelinta vielä kerran, sanoin.
Mies suostui palaamaan kanssani rappuun. – Kokeillaanko käynnistää puhelin uudestaan? hän kysyi. Kas, näyttö muuttui ymmärrettäväksi, ja selain löytyi. Nordean täppä löytyi. Malttia, vältä ennenaikainen riemu. Käyttäjätunnuksen paikka löytyi, Sitten tapahtui jumi, salasanan paikkaa ei löytynyt. Malttia, vältä katkeruus. Lopulta salasanan paikka löytyi. Mutta, työhuonevähennyksen ruutua ei löytynyt. Olin luottavainen, jauhamme omaa peliä, lopulta teemme maalin. Sitten työhuonevähennys löytyi.
Saimme veroilmoituksen täytettyä. Tämä onnistuminen, maratoniin verrattava kokemus. Kiitin miestä, joka kuulosti aidosti iloiselta. Pure hammasta, vältä ilonkyyneleet.
