Viktor Julius von Wright, Suomen käsityöläisten isä
Teuvo Ruponen
19.10.2026
Sana historia tuo useimmille meistä mieleen ihmiskunnan murrosvaiheet: sodat, kansainvaellukset, löytöretket ja niin edelleen. Tämä on luonnollista, käsitteleehän koulun historianopetus juuri näitä asioita. Historiaa voidaan lähestyä kuitenkin myös yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Miten yksittäinen ihminen nivoutuu suurempiin kehityslinjoihin? Miten hänen tekonsa ovat vaikuttaneet suvun, kunnan tai valtion toimintaan jne. Kohdistamalla historian tarkastelun henkilötasolle saamme aivan uuden ja mielenkiintoisen näkökulman myös laajempiin historiallisiin kehityskulkuihin.
Nykyään vähemmän tunnettu, mutta aikanaan monessa mukana ollut vaikuttaja oli Käsityöläisten isäksikin mainittu Viktor Julius von Wricht. Hänen kädenjälkensä näkyi monessa yhteydessä niin valtiollisessa, kunnallisessa kuin teollisuuspolitiikassakin.
Seuraavassa lyhyt katsaus hänen vaiheisiinsa. Lähteinä ovat pääasiassa V. Pinomaan laatima lyhyt elämäkerta vuodelta 1931 ja Hannu Soikkasen teos ”Sosialismin tulo Suomeen” vuodelta 1961.
Viktor Julius von Wright syntyi Kuopion Haminalahdessa elokuun viidentenä päivänä 1856. Hänen isänsä oli aikaisemmin aatelinen, tilanomistaja ja myöhemmin yliopiston instrumenttien valmistaja. Kuuluisat lintumaalarit Magnus, Wilhelm ja Ferdinand olivat hänen setiään.
Viktor oli heikkonäköinen. Hän ei nähnyt lukea ilman suurennuslasia. Hän sai aluksi kotiopetusta opettajanaan vanhin sisarensa Maria. Tämän mentyä naimisiin Viktorin täti vapaaherratar Sofia Rebinder järjesti asiat niin, että Viktor pantiin vasta perustettuun Helsingin sokeainkouluun. Viktor toteaa itse muistelmissaan:
”Kun silmäni olivat niin heikot, etten voinut suurennuslasia käyttämättä lukea, pantiin minut sokeainkouluun.” Hän oli silloin 12-vuotias. Koulussa hän oli ajalla 1.9.1868 – 24.2.1873. Hänen oppilasnumeronsa oli 7. Opetuskieli oli luonnollisesti koulussa silloin ruotsi.
Viktor muisteli lämmöllä kouluaikaansa: ”Siellä oli johtajattarena harvinaisen lahjakas ja hienosti sivistynyt neiti Mathilda Linsen, joka suurella ystävällisyydellä otti minut vastaan ja koetti hankkia minulle mahdollisimman hyvää opetusta. Hän saavutti täydellisen luottamukseni niinä vuosina, kun olin hänen koulussaan. Hän neuvoi ja opasti minua opinnoissani ja ahkeralla työllä saavutin hänen tunnustuksensa.”
Mielenkiintoinen tieto on, että Viktor painoi tekstejä pistekirjoitukselle. Hän toteaa tästä näin: ”Kun minä, kuten jo sanoin, ainoastaan käyttämällä suurennuslasia voin lukea tavallista painettua tekstiä, käytin tätä hyväkseni siten, että painoin breillin kirjoitustaululla kirjoja, aluksi enimmäkseen kaunokirjalliselta alalta ja myöhemmin luonnontieteen alalta.” Muun muassa hän painoi kolminidoksisen luonnontieteellisen oppikirjan. Palkinnoksi tästä toiminnasta hän sai David Livingstonen Resor och forskningar loistokansissa.
Myöhemmin koulun silmälääkäri oli sanonut, että vaikka Viktorin silmät olivat heikot, ei tämän kuitenkaan olisi pitänyt aiheuttaa sokeainkoulussa käyntiä.
Viktor olisi halunnut mennä vanhempien veljiensä tavoin oppikouluun. Näkövammaisia ei kuitenkaan tuolloin hyväksytty tavallisiksi oppilaiksi näkevien joukkoon. Ainoa keino oli seurata opetusta kuunteluoppilaana ilman todistuksen saantimahdollisuutta. Näin Viktor teki Helsingin ruotsalaisessa normaalilyseossa, jossa hän opiskeli vuoteen 1873. Hän oli ensimmäinen näkövammainen, joka opiskeli yhdessä näkevien kanssa.
Muistelmissaan Viktor toteaa lyhyesti, että ”Ollessani kuuntelijaoppilaana ruotsalaisessa normaalilyseossa, seurasin opetusta viidenteen luokkaan asti. Silmieni heikkous pakotti minut lopettamaan. Silloin nousi itsestään esille kysymys, mitä nyt aletaan.”
Viktor koetti hankkia tietoja eri aloilta niin paljon kuin mahdollista. Kirjastossa hän kävi uutterasti. Oppikirjoja löytyi myös hänen kotoaan, mutta lukeminen oli sangen vaikeata.
Savon herraskartanoissa harjoitettu käsityö kiehtoi Viktoria. Hänestä alkoi tuntua, että suvussa jo vanhoilta ajoilta asti olisi ollut erityinen taipumus käytännölliseen toimintaan. Hän perusti olettamuksensa siihen, että suvun vaakunassa oli kolme kirvestä. Se viittasi suvun ammattimiestraditioon. Viktorin isä oli hyvin innostunut kaikenlaatuisista käsitöistä.
Viktor muisteli, että oli saanut käydä parin puusepän luona tekemässä vähän puusepän töitä ja samaan aikaan saanut käydä kahden korintekijän luona. Heidän opastuksellaan hän sai tehdä hienompaa korityötä.
Nämä kokeilut eivät kuitenkaan olisi johtaneet mihinkään ellei sattuma olisi tuonut uusia mahdollisuuksia.
Viktorin veli Magnus työskenteli Nürnbergin taideteollisessa koulussa. Siellä hän sai tietää, että nürnbergissä valmistettiin hyvin kauniita koritöitä ja hän ajatteli, että Viktor voisi ottaa tämän työalan ammatikseen.
Korityön teko voisi muodostua sopivaksi teollisuudeksi myös Suomessa. Sen vuoksi oli syytä lähettää henkilö ulkomaille tutustumaan tähän teollisuuden haaraan.
Viktor haki ja sai 800 markan ylimääräisen matka-apurahan, jonka turvin hän matkusti Nürnbergiin kesällä 1873. Siellä hän sai praktikantin paikan.
työpäivät olivat pitkiä, kellon ympäri, mutta Viktorilla oli periaate, että piti tutustua kaikkeen painosta ilmestyneeseen alansa ammattikirjallisuuteen. Hän opiskeli Nürnbergissä kaksi vuotta asuen veljensä luona. Tuona aikana alkoi Nürnbergiin levitä sosiaalidemokraattinen liike, johon Viktor vähitellen tutustui.
Viktor jatkoi opintojaan Leipzigissä, jossa sai korityössä kisällin kirjan. Siellä hän jatkoi myös tutustumistaan sosialidemokratiaan.
Viktor palasi Suomeen 1876 ottaakseen osaa sinä vuonna pidettyyn taide- ja teollisuusnäyttelyyn. Hän valmisti sinne muutamia pienempiä esineitä ja sai niistä kunniakirjan.
Viktor Julius von Wrightin ensimmäinen esiintyminen julkisuudessa oli osallistuminen Suomen toiseen yleiseen teollisuudenharjoittajain kokoukseen. Se pidettiin senaattori Leo Mechelinin johdolla. Kokemus oli opettavainen.
Vuosina 1875 – 1878 Viktor teki opintomatkoja Skandinavian maihin, Saksaan ja Venäjälle; tutustui Pariisin ja Lontoon käsityöperinteeseen. Hän opiskeli muun muassa Kööpenhaminassa kieli- ja kauppaoppilaitoksessa. Hän työskenteli Kööpenhaminassa myös maan parhaissa koriliikkeissä. Siellä hän jatkoi tutustumistaan sosiaalisiin kysymyksiin. Hän liittyi jäseneksi ammattiyhdistykseen, mutta osallistuminen jäi vähäiseksi. Hän tuli tuntemaan työväen kysymyksen sekä työntekijän että tiedemiesten silmin ja sai opetusta asioissa, jotka koskivat työnantajain pyrintöjä
Kööpenhaminassa Viktor seurasi tarkoin Tanskan valtiopäivien työtä ja sai näin vaikutteita eri kansalaispiireistä. Ne vaikuttivat suuresti siihen katsantokantaan, joka hänellä oli myöhemmin johtaessaan työväenliikettä Suomessa ja ottaessaan osaa myöhemmin valtiopäivätyöhön.
Syksyllä 1878 Viktor palasi Suomeen ja asettui Helsinkiin. Liikkeenharjoittajan oikeudet hän sai 12. päivänä helmikuuta 1879. Pääoman puuttuessa oli aluksi suuria vaikeuksia raaka-aineiden hankinnassa.
Vähitellen Viktor voitti vaikeudet ja vuonna 1881 hänellä oli pieni työhuone kunnossa, samoin pieni myymälä Senaatintorin varrella. Hän kehitti korien valmistusta niin käytännölliselle kannalle kuin mahdollista. Hän kehitti höyrykeittämisjärjestelmän keppien pehmentämistä varten ja hankki taivutusmuotteja erilaisten tuolinselkien valmistamista varten. Näin hän pyrki säästämään aikaa ja varmistamaan, että tuolimallit pysyivät samanlaisina.
Suomeen palattuaan Viktor heittäytyi innokkaasti yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän esiintyi ensimmäisen kerran Helsingin käsityö- ja tehdasyhdistyksen toiminnassa 1880. Hän tuli yhdistyksen valtuutetuksi. Viktor vertaili toimintaa ulkomaiden vastaavien yhdistysten toimintaan ja tuli siihen käsitykseen, että Suomessa oltiin takapajulla. Tämä johtui siitä, että suurin osa valtuutetuista oli niin vanhoja, että heiltä ei voinut toivoa sitä tarmoa, jota tällaisessa toiminnassa tarvittiin.
Eräässä lehdessä hän kirjoitti, että valtuustossa oleva liika lasti heitettäisiin pois. Tämä sopimaton esiintyminen herätti ankaraa paheksuntaa. Yhdistyksen seuraavaan kokoukseen saapuikin niin paljon osanottajia, ettei aikaisemmin eikä myöhemminkään tällaista osallistujamäärää ole nähty. Kokouksen puheenjohtaja löi nyrkkinsä pöytään ja antoi Viktorille ansaitun läksytyksen sopimattomasta esiintymisestä. Ehdotus nuorempien henkilöiden valitsemisesta valtuustoon hylättiin yksimielisesti ja Viktor erotettiin valtuustosta. Vähitellen yhdistys alkoi kuitenkin käyttää Viktoria asiantuntijana komiteatöissä.
Vuonna 1884 Viktor Julius von Wright valittiin Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi ja pian sen jälkeen maamme työväenliikkeen johto annettiin hänelle. Suuri osa hänen ajastaan kului julkiseen toimintaan etenkin vuosina 1884 – 1896.
Työväenliikkeen johto oli Wrightille erittäin mielenkiintoista. Hän toivoi, että yhdistystoiminnan kautta työnantajan ja työntekijän välillä saataisiin sosiaaliset vastakohdat lievennetyiksi. Viktor työskenteli innolla tavoitteen saavuttamiseksi. Pyrkimyksenä oli edistää työväenliikkeen kehitystä rauhalliseen suuntaan.
Työväenliike kehittyikin Viktorin mielestä hänen kaudellaan tyydyttävästi. Tämä kehitys ei miellyttänyt niitä, joiden ideana oli taistelu työnantajan ja työntekijän välillä. Nämä henkilöt korostivat, että työntekijän ei sovi työskennellä yhdessä työnantajan kanssa.
Heidän onnistuikin pian saada kansalaisia eroamaan työväenliikkeestä.
Kun tämä tapahtui ja sosiaalidemokraattinen puolue päätettiin perustaa, erosi von Wright heti työväenliikkeen johdosta. ”Pidin heti selvänä, että en voi olla johtamassa liikettä, jonka suuntaa en voi määrätä.”
Viktor palasi takaisin toimintaan teollisuudenharjoittajain keskuudessa. Toiminta keskittyi vanhaan lempikysymykseen työnantajaorganisaation aikaansaamisesta.
1898 yleinen teollisuudenharjoittajain kokous hyväksyi Suomen Teollisuusvaltuuskunnalle säännöt ja toiminta alkoi näiden sääntöjen mukaan. Viktor otti 1901 hoitaakseen valtuuskunnan puheenjohtajuuden hoitaen tehtävää kuolemaansa saakka.
Wrightiläisen työväenliikkeen aatteellisena pohjana oli sosiaaliliberalismi, johon liittyi ihmisystävällisyys. Teollisen yhteiskunnan ilmeiset epäkohdat havaittiin korjausta vaativiksi. Painavia herätteitä saatiin myös Saksan valtiososialisteilta.
Wright oli vakuuttunut siitä, että työväestön olosuhteisiin kohdistuva parannustoiminta ja työväen yhdistystoiminta olivat tärkeitä. Niinpä hän kävi kenraalikuvernöörin aloitteesta tutkimassa työväenvakuutuskysymystä Saksassa.
Wrightiläisen työväenliikkeen aatteelliseen sisältöön kuuluivat myös eräät liberalismin demokraattisuuspyrkimykset, ennen kaikkea äänioikeuden laajentaminen.
Wrightiläinen työväenliike oli luonteeltaan patriarkaalinen. Toimihenkilöinä ja työn liikkeellepanijoina olivat säätyläiset.
Wrightiläisen työväenliikkeen toimintaperiaate, työnantajien ja –tekijöiden välinen yhteistoiminta olivat ristiriidassa perinteellisen sääty-yhteiskunnan katsomusten kanssa. Tässä suhteessa liike siis oli luonteeltaan ”vallankumouksellinen”.
Wrightiläisen kauden merkittäviin saavutuksiin kuului järjestöverkon luominen sekä
sanomalehtien perustaminen. Viimeksi mainittu edisti työväenliikkeen leviämistä. wrightiläisen kauden tärkein lehtihanke oli kaksikielisen Työmies – Arbetaren –lehden ilmestyminen vuosina 1886 1889. Viktor oli lehden ahkera avustaja.
Liikkeen henkiset johtajat olivat lähteneet liikkeelle nimenomaan siinä tarkoituksessa, että työväenliikkeen yhteiskunnallisia epäkohtia korjaavan toiminnan avulla saataisiin estetyksi sosialismin juurtuminen maahan. Tämä ”turmiollinen liike” ja yhteiskunnallinen ”tauti” oli heidän mielestään torjuttava rakentamalla vastaliike. Ajattelu lähti siitä virheellisestä käsityksestä, että sosialistinen työväenliike olisi levännyt vain yhteiskunnallisten epäkohtien varassa.
Wrightiläisen työväenliikkeen merkitys oli siinä, että se loi pohjaa sosialistiselle työväenliikkeelle. Se rakensi organisaation, nosti esille työväen kysymyksen ja äänioikeuskysymyksen. Se herätti työväestöä kiinnostumaan valtiollisesta ja kunnallisesta toiminnasta sekä loi jonkinlaisen radikaalisen mallin yhteiskuntaan suhtautumisessa.
Viktor Julius von Wrightin elämäntyö voidaan tiivistää seuraavasti: Hän oli Pohjoismaiden suurimpiin kuuluneen koritehtaan johtaja, yhteiskuntapoliitikko, valtiopäivämies, kaupunginvaltuutettu, kunnallisneuvos, Suomen työväenvaltuuskunnan puheenjohtaja, Suomen teollisuusvaltuuskunnan puheenjohtaja ja wrightiläisen työväenliikkeen perustaja.
Muistelmissaan Viktor toteaa: ”ajatellessani vaiherikasta elämääni, miten minä, lähteneenä varattomasta kodista, sain tilaisuuden opiskella ulkomailla ja siten valmistautua tuleviin sekä sitä, miten olen saanut enemmän kuin puoli vuosisataa toimia julkisessa elämässä, niin huomaan selvästi kaitselmuksen ihmeellisen johdatuksen koko elämäni aikana.”
Viktor Julius von Wright kuoli toukokuun 16. päivänä 1934 78-vuotiaana.